Ilmoittautuminen päättynyt. Lasten viisipäiväinen sirkusleiri ma 30.7. – pe 3.8. 

Circus Helsinki järjestää lasten akrobatia ja sirkus -leirin kouluikäisille lapsille 30.7. – 3.8. klo 9 – 15.

Leireillä harjoitellaan akrobatiaa, eri sirkuslajeja ja esimerkiksi trampoliinihyppyjä. Lisäksi leireillä leikitään ja pelataan erilaisia pelejä. Esiintymisestä kiinnostuneet lapset voivat valmistaa oman esityksen, joka esitetään vanhemmille viimeisenä leiripäivänä. Leirille osallistuakseen ei tarvitse olla Circus Helsingin oppilas. Leirille voivat osallistua sekä vasta-alkajat että jo pidempään sirkusta ja tai muita akrobaattisia lajeja harjoitellet lapset. Opetuksessa huomioidaan jokaisen oppilaan lähtötaso ja tarvittaessa harjoituksia helpotetaan tai vaikeutetaan.

Leirien ohjattu toiminta on päivittäin klo 9 – 15, mutta sirkuksen tiloihin voi tulla aamulla klo 8.30 ja jäädä klo 16 saakka, mikäli se on tarpeen. Leirin ohjaajina toimivat Circus Helsingin kokeneet ja ammattitaitoiset opettajat. Sirkusleirin hintaan sisältyy lounasruokailu.

Huomaathan, että leirin osallistujamäärä on aiempia vuosia rajatumpi (max. 30 oppilasta/leiri).

Hinta 250€