Jatkoilmoittautuminen lukuvuodelle 2021-2022

Jatkoilmoittautumislomake täytetään sähköisesti ilmoittautumissivun kautta. Luethan alla olevat ohjeet huolellisesti ennen ilmoittautumisen täyttämistä.

Jatkoilmoittautuminen lukuvuodelle 2021–2022 on avoinna toukokuussa viikon ajan ma 10.5. – su 16.5. Tuolloin nykyisillä oppilailla on mahdollisuus ilmoittautua ensi lukuvuoden ryhmiin ennen uusien oppilaiden ilmoittautumisen aukeamista. Jatkoilmoittautumisella pyrimme varmistamaan kaikille nykyisille oppilaille paikan sirkuskoulussa myös tulevana lukuvuonna.

Huomaathan, että jatkoilmoittautuminen koskee vain lapsia ja nuoria. Tiedotamme aikuisten ryhmiin ilmoittautumisesta erikseen.

Jatkoilmoittautumisen voi tehdä mainittujen päivämäärien sisällä kaikessa rauhassa. Syksyn 2021 lukukausimaksua ei makseta ilmoittautumisen yhteydessä, vaan lähetämme vahvistuksen ryhmästä ja syksyn laskun jatkoilmoittautumisten käsittelyn jälkeen touko-kesäkuun vaihteessa.

Uusien oppilaiden ilmoittautuminen aukeaa ma 7.6. klo 10. Mikäli unohdat täyttää jatkoilmoittautumisen määräajan sisällä, voit ilmoittautua sirkuskouluun uusien oppilaiden ilmoittautumisen auettua. Huomaathan, että kaikkiin ryhmiin ei enää tässä vaiheessa ole vapaita paikkoja.

Mikäli oppilas ei halua jatkaa Circus Helsingillä ensi syksynä, ei asiasta tarvitse ilmoittaa erikseen toimistoon.

 

ILMOITTAUTUMINEN

Tutustuthan ennen ilmoittautumisen täyttämistä huolellisesti lukuvuoden 2021–2022 ryhmiin ja opetusaikoihintasokuvauksiintärkeisiin päivämääriin ja hinnastoon. Lähetämme sähköpostitse opettajien tekemän tasosuosituksen helpottamaan ensi lukuvuoden ryhmän valintaa.

Jatkoilmoittautuminen tehdään ryhmien nimien ja ryhmäkoodien avulla. Numeroi ryhmätoiveesi selkeästi haluttuun järjestykseen. Kirjaathan myös selkeästi ylös, jos haluat ilmoittautua useampaan ryhmään.

 

Ilmoittautumissivulla on neljä vaihtoehtoa, joiden kautta ilmoittaudutaan:

I Omassa ryhmässään jatkavat
Tätä kautta ilmoittautuvat oppilaat, jotka haluavat jatkaa samassa ryhmässä kuin kuluneena vuonna.

II Ryhmää vaihtavat
Tätä kautta ilmoittautuvat oppilaat, jotka haluavat vaihtaa ryhmää esimerkiksi, koska he siirtyvät iän puolesta isompien ryhmään tai heille on suositeltu siirtymistä vaativampaan ryhmään. Annathan useamman ryhmätoiveen, jotta vaihto onnistuu varmemmin.

III Lisätuntien ottajat
Tätä kautta ilmoittautuvat oppilaat, jotka haluavat ottaa entisen ryhmänsä lisäksi lisätunnin tai lisätunteja. Huomaathan, että sinun täytyy tässä tapauksessa ilmoittautua erikseen myös ryhmässä I. Annathan useamman ryhmätoiveen, jotta lisätunnin ottaminen onnistuu varmemmin.

IV Perheenjäsenet
Tätä kautta ilmoittautuvat oppilaiden perheenjäsenet, jotka haluavat aloittaa sirkusharrastuksen Circus Helsingillä.

 

HUOMIOITAVAA

  • Ilmoittautuminen koskee koko lukuvuotta 2021–2022. Syys- ja kevätkaudet laskutetaan kuitenkin erikseen touko-kesäkuussa ja joulukuussa. Mikäli oppilas ei halua jatkaa kevätkaudelle 2022, tulee asiasta ilmoittaa toimistoon marraskuun loppuun mennessä.
  • Ensisijaisesti paikka taataan samassa ryhmässä jatkaville oppilaille, jonka jälkeen käsitellään ryhmän vaihtajat ja lisätuntien ottajat. Lopuksi käsitellään perheenjäsenten toiveet.
  • Mikäli haluat ensisijaisesti vaihtaa ryhmää, mutta voit jäädä vanhaan ryhmääsi, jos vaihto ei onnistu, ilmoittaudu ainoastaan ryhmässä II. Mainitse tässä tapauksessa vanha ryhmäsi selkeästi ryhmätoiveissasi.
  • Mikäli haluat jatkaa vanhassa ryhmässäsi ja ottaa lisätunnin, ilmoittaudu sekä ryhmässä I että ryhmässä III. Mikäli haluat vaihtaa ryhmää ja ottaa lisätunnin, ilmoittaudu ainoastaan ryhmässä II.
  • Jos lapsellesi on tärkeää päästä sirkuskaverin kanssa samaan ryhmään, mainitse asiasta ilmoittautumisen yhteydessä. Jos kaverit ovat saaneet suositukset eri tasoisiin ryhmiin, suosittelemme valitsemaan heille ryhmävaihtoehdoista helpomman. Samoin mainitkaa, jos perheenne lapset toivovat pääsyä ryhmiin, jotka harjoittelevat yhtä aikaa tai peräkkäin. Huomioimme toiveet mahdollisuuksien mukaan.
  • Ryhmäkohtaiset opettajatiedot varmistuvat kesän aikana. Kaikki Circus Helsingin opettajat ovat taitavia ja asialleen omistautuneita ammattilaisia. Opetuksen laatu on taattu, vaikka ryhmässä olisi eri opettajat kuin kuluneella kaudella.

 

MUUTOKSIA TULEVAN KAUDEN RYHMIIN JA LUKUJÄRJESTYKSEEN

Lukujärjestys muuttuu jälleen ensi lukuvuonna nykyisten oppilaiden tarpeisiin sopivammaksi. Pääset tutustumaan ensi lukuvuoden lukujärjestykseen täällä.

Mikäli lapsesi haluaisi kehittyä eri sirkuslajeissa ripeämmin ja päästä harjoittelemaan esiintymistä useammin, suosittelemme valitsemaan lukujärjestyksestä kaksi kertaa viikossa harjoittelevan ryhmän. Myös kerran viikossa harjoittelevia ryhmä on mahdollista valita useampi.

Huomaathan, että voit ilmoittautua jatkamaan omassa ryhmässä (ryhmä I), vaikka ryhmäsi harjoitusaika olisi muuttunut. Tarkistathan kuitenkin ryhmäsi mahdollisesti muuttuneen koodin ennen ilmoittautumisen täyttämistä.

  • Entiset lapsi-vanhempi-ryhmät jatkuvat myös ensi syksynä lastenryhminä. Olemme kaventaneet ryhmien ikäjakaumaa vastaamaan muita naperoryhmiä nykyisten oppilaiden keskimääräisen iän mukaan. Pupunpoikaset jatkuu 3-vuotiaiden ryhmänä, Kissanpoikaset 3-4-vuotiaiden ryhmänä, Vasat ja Kilit 4-5-vuotiaiden ryhmänä, Mariposas 4-7-vuotiaiden ryhmänä sekä Leppäkertut 6-10-vuotiaiden ryhmänä.
  • 4–5- ja 5–6-vuotiaiden naperoryhmien ikäjakaumat muuttuvat jälleen oppilaiden kasvun myötä vuotta vanhemmaksi. Ryhmien nimet säilyvät ennallaan, mutta kurssikoodit ovat sidoksissa ikään.
  • Nykyiset 6–7-vuotiaiden naperoryhmät muuttuvat ensi lukuvuonna jälleen pienempien lasten ryhmiksi. 7-vuotta täyttävien naperoryhmäläisten tuleekin siirtyä 7–9-vuotiaiden koululaisryhmiin.
  • Uudet ryhmät:
    • 4–5-vuotiaat: Oselotit ja Sapelihammastiikerit
    • 5–6-vuotiaat: Mammutit ja Servaalit
    • 6–7-vuotiaat: Siiamilaiset
    • 7–9-vuotiaat: Huskyt (keskitaso), Sarvikuonot (perustaso 2 x vko)
    • 10–14-vuotiaat: Leopardit (volttisirkusryhmä), Heinäsirkat (sirkusilmaisuryhmä)
    • 12–14-vuotiaat: Taiturit (intensiiviryhmä, haku pääsykokeella)
  • Ryhmä muuttunut 2 kertaa viikossa harjoittelevaksi ryhmäksi:
    • 10–12-vuotiaat: Lentokalat (keskitaso 2 x vko)
    • 13–18-vuotiaat: Liito-oravat (jatkotaso 2 x vko)
  • Harjoituspäivä muuttunut:
    • Kilit (4–5-v.), Merileijonat (6–7-v.), Dinosaurukset (7–9-v.), Noutajat (7–9-v.), Lentoliskot (7–9-v.), Vainukoirat (10–12-v.), Sapelihammasoravat (10–12-v.), Lohikäärmeet (10–12-v.), Hoplosaurukset (10–12-v.), Valmennusryhmä (7–12-vuotiaat)
  • Lukujärjestyksestä poistuvat:
    • Kotikissat (10–12-v.), Ilvekset (10–12-v) sekä Trampoliini Alppimurmelit ja Kalliotamaanit (10–15-vuotiaat)

 

INTENSIIVIRYHMIEN OPPILAAT JA NIIHIN HAKEVAT OPPILAAT

Jatkoilmoittautuminen koskee myös nykyisiä Esiintyvän ryhmän, Valmennusryhmän ja Konkareiden oppilaita. Mikäli haluat jatkaa samassa ryhmässä myös ensi kaudella, jatkoilmoittaudu omassa ryhmässä jatkavissa.

Intensiiviryhmien pääsykokeet pidetään toukokuussa. Lisätietoa hakemisesta täällä.

Pääsykokeiden esikarsinta videoiden avulla tehdään ennen jatkoilmoittautumisen päättymistä. Odotathan siis vahvistuksen pääsykokeisiin kutsusta ennen jatkoilmoittautumisen täyttämistä.

Mikäli sinut kutsutaan pääsykokeisiin, jatkoilmoittaudu ryhmää vaihtavissa. Merkitse jatkoilmoittautumiseen ensimmäiseksi ryhmävaihtoehdoksi hakemasi intensiiviryhmä ja seuraaviksi vaihtoehdoiksi ryhmät, joihin haluat, mikäli sinua ei tänä vuonna valita hakemaasi intensiiviryhmään.

 

BRIEFLY IN ENGLISH

Current student will have the opportunity to enrol to circus school for year 2021–2022 before new students’ enrolment. Registration is open for one week on May 10th to 16th.

Registration form is filled online here. Please ask if you have any difficulties with the registration as most of the information is only in Finnish. You can always contact student secretary (info@circushelsinki.fi) and ask her to fill the form for you. You can find next year’s groups and timetable here.

We will send a confirmation e-mail after all registrations have been processed. If you forget to fill the form, you can register with new students after June 7th.

Ota yhteyttä:
Opintosihteeri Helmi Saukkoriipi
info@circushelsinki.fi
p. +358 44 981 0673 (arkisin klo 10–16)