Klovninenän voima – The power of the clown nose

Heinäkuussa helsinkiläisen laivaterminaalin matkustajajonossa virtaa hiki. Teatraalinen huokaus, ja
kanssajonottaja vaappuu parikymmentä senttiä eteenpäin. Vetinen kolmioleipä lätsähtelee
kitalakeen. Joku kysyy vielä kerran matkatoveriltaan, että jokohan kohta liikutaan.

Normaalisti kireys jatkuu laivan kokolattiamatoille asti. Tällä kertaa sitä koettelee klovninenäinen hahmo. Kun jonottajan katse kohtaa klovnin meikatut kasvot, hän säpsähtää ja kääntyy pois, kuin villieläintä säikähtäen.

Klovnihahmon takana on sirkustaiteilijana ja liikunnanopettajana työskentelevä Enrique Salas. Chilestä kotoisin oleva Salas muutti Suomeen hieman yli 10 vuotta sitten. Hän kertoo, että chileläiset intoutuvat helposti mukaan klovnin aloittamaan leikkiin. Kerran Salas pysäytti mimiikallaan liikenteen Viña del Marissa. Risteykseen pysähtyneet autoilijat unohtivat kiireensä ja jäivät katselemaan klovnin kujeilua. Valot vaihtuivat punaisesta vihreään ja taas punaiseen kenenkään välittämättä.

Salas rakastaa spontaania, vuorovaikutukseen perustuvaa klovneriaa. Hän ei halua kahlita itseään lavaan tai yleisöään katsomoon. ”Katu on tasa-arvoinen. Ohikulkija voi vapaasti valita, lähteekö vai jääkö vielä hetkeksi”, Salas kuvaa. Raha ja sosiaaliset kuplat voivat olla näyttämöiden portinvartijoita, mutta niiden valta ei ulotu katuesityksiin.

Salaksen mukaan taitava klovni kuorii esiin tunteita ja reaktioita, joita ihmiset normaalisti
peittelevät. Vaatii rohkeutta vapautua röhönauruun tuntemattomien ihmisten edessä. Vielä
pelottavampaa on ruveta klovnin avustajaksi tietämättä, mitä leikkiinkutsujalla on mielessään.
”Haluan muistuttaa katsojia, että he eivät ole vain sihteereitä ja asianajajia, äitejä ja isiä, vaan
ennen kaikkea ihmisiä”, Salas kertoo. Ihminen voi unohtua rooliensa taakse.

Joskus ihmisen suojakerrokset ovat kallioperää kovempia. Mutta Salaksen, ja hänen Kiksu-
hahmonsa työtavat ovat lempeitä. Tärkeintä on empatia ja havainnointi. Laivaterminaalissa Kiksu
bongasi kameralaukkua kantavan matkustajan, joka innostui kuvaamaan klovnia. Villit
poseeraukset ja kameran välähdykset ruokkivat toisiaan, ja leikki väreili hymyiksi myös muiden
jonottajien kasvoille. Kiksu nosti uuden ystävänsä harteilleen, ja he poukkoilivat väkijoukon läpi
kuin kahden hengen karnevaali. Kun matkustaja koppasi vielä Kiksun syliinsä kunniakierrosta
varten, koko terminaali oli juonessa mukana.

”Klovninenän voima on ihmeellinen”, Salas virnistää.


On a summer day in a Helsinki cruise terminal, a queue of 800 passengers is dripping sweat.
Theatrical sighs and rolling eyes attempt to push others forward, to varying degrees of success. A
soggy sandwich is the closest thing to pleasure as the “when, when, when”-mantra loops in
everyone’s minds.

Normally, the tension continues all the way to the ship’s carpeted floors. This time a fellow with a
clown-nose is out to test it. But when a passenger locks eyes with the clown, she recoils and turns
her back, as if recognizing a ghost from the past.

The man behind the character is Enrique Salas, an artist and a teacher who moved to Finland from
his native Chile in 2011. According to Salas, Chileans love to play. Once, Salas stopped the traffic
on a street in Viña del Mar with an impromptu clown show. The lights turned from red to green to
red again, but several drivers sat there in their cars laughing at Salas’ impersonations. Play won
over hurry, fun over routine.

Salas loves spontaneous, interactive clownery. He is reluctant to shackle himself to a stage, or to
leave his audience isolated outside the stage lights. “The street is democratic. Someone who walks
past a street show has the power to decide whether to stay or go”, Salas describes. The cost of a
ticket and the fear of unintelligible art deter some people from stage-based performances. Those
gatekeepers have no power on the street.

According to Salas, a skillful clown conjures emotions and reactions people normally hide. It’s
scary to laugh freely in front of strangers. It takes guts to volunteer to play with a clown. In
clownery, anything can happen. The clown’s new friends can’t hide behind their routines. “I want
to show people their humanity. They are not just secretaries, or lawyers, or mothers, or fathers.
People forget about that”, Salas explains.

Sometimes roles and routines encapsule a person like a sarcophagus. But Salas, and his alter ego
Kiksu, work in gentle ways. Empathy and observation are their most important tools. In the cruise
terminal, Kiksu noticed a tourist with a pro-level camera around their neck. As the two embarked
on a wild photoshoot, their energy started to tickle onlooking passengers. Kiksu lifted his new
friend on his shoulders, and they staggered through the crowd like a carnival of two. By the time
Kiksu’s friend picked the clown up for a victory lap, the whole terminal cheered them on.

When people think of clownery, they picture balloon animals and inconsequential goofery. What
ignorance. “The power of the clown nose is amazing.”