Jatkumo – Kolmen esityksen yhteisnäytös

Jatkumo – Kolmen esityksen yhteisnäytös

su 22.5.2022 klo 16
su 22.5.2022 klo 19

Circus Helsingin kevätjuhlaviikko huipentuu Esiintyvän ryhmän kolmen esityksen yhteisnäytökseen!

Jatkumo yhdistää Circus Helsingin Esiintyvän ryhmän kolme uutta teosta Semafori, Orrella ja Lumo. Lavalle nousevat jälleen ryhmän nuoret lahjakkaat artistit, jotka hämmästyttävät katsojia niin taidoillaan kuin läsnäolollaan. Kauden alussa arvotut ryhmät ovat eri ohjaajien kanssa päässeet luomaan teoksia, joissa heitä on haastettu uusiin työskentelytapoihin.

Semafori on Osmo Tammisalon ohjaama teos, joka etsii hulluutta ja heittäytymistä tänä järjen aikakautena. Saga Kolehmaisen ohjaama Orrella, on jatko-osa vuonna 2016 ensi-iltansa saaneelle teokselle Tomusta. Teos tuo esiin nuorten huolen huomisesta. Lumo on Matleena Laineen ohjaama teos, jossa pääosassa on soljuva liike. Teos on ammentanut inspiraationsa luonnosta.

Kolmen teoksen yhteisnäytöksessä teokset on solmittu yhteen yleisön joukossa nähtävillä välinumeroilla, joiden aikana yleisökin pääsee liikkeelle ja jaloittelemaan esityksessä, jossa ei ole väliaikaa.

Näytös sopii kaiken ikäisille. Kesto noin 90 min.

***
Liput:
Aikuinen 12 €
Lapsi (alle 12 v.) 6 €

Lippukauppa: https://circushelsinki.eventiolive.fi/

***

Ohjaus: Osmo Tammisalo, Saga Kolehmainen ja Matleena Laine

Valosuunnittelu: Atte Pukero

Esiintyjät: Elsa Nordberg, Emma Ruuth, Frida Vairio, Julia Von Lerber, Lilli Korpimäki, Karoliina Pohjonen, Neus Setälä, Ronja Tuominen, Saana Friberg

Aiko Matsuda, Altti Timonen, Belen Unal, Eedla Halonen, Hilma Ala-Kokkila, Johanna Junkkari, Lumi Elovaara, Miray Unal, Tyyne Manninen, Sara Björklund, Sara Jurvanen

Bea Ruutu, Helka Haukilahti, Julia Ant-Wuorinen, Kerttu Arnkil, Liina Hämäläinen, Melinda Hoviniemi, Ninni Tervo, Oona Rautio, Sohvi Kanervo, Viola Freystätter, Amos Finell

Kutsu Facebookissa myös ystäväsi tapahtumaan!